Käytössämme olevien tehokkaiden mittalaitteiden avulla pystymme tuottamaan tarvittavan informaation projektin tarpeisiin. Vuosien kokemus mittausten parissa mahdollistaa kustannustehokkaan mittausmenetelmän valinnan kulloinkin työn alla olevaan projektiin.
Takymetri on mittalaite, jolla mitataan säteittäisesti pisteiden sijainteja mittalaitteeseen nähden. Takymetri voidaan tarvittaessa orientoida haluttuun koordinaatistoon, jolloin mittaustulokset saadaan suoraan esimerkiksi rakennuksen kanssa samaan koordinaatistoon. Takymetrissä on erilaisia sisäänrakennetuja ohjelmia, joiden avulla voidaan tarvittaessa suorittaa erittäin monipuolisia mittauksia ja laskelmia jo työmaalla. Kulma- ja etäisyyshavainnoista muodostuvista perustiedoista voidaan laskea tarvittaessa esimerkiksi kaltevuuksia. Takymetrillä tehdyt mittaukset voidaan tallentaa sähköiseen muotoon jälkikäsittelyä varten.
Tarkka mittaus yhdessä takymetrin vektoriohjelman avulla.
Eri mittaiset piikit mahdollistavat mittaamisen hankalissakin paikoissa.
Käytetään pisteen merkitsemisessä tai etsimisessä pinnasta.
Pilarien ja reunojen mittaamiseen käytettävä erikoisprisma.
Useampi mittaustulos yhdestä pilarista mahdollistaa tarkan mallintamisen.
Koneiden ja pienten kulmien mittaamiseen.
Palloprisman avulla pystytään mittaamaan myös mitattavan kohteen reunaa.
Merkittävä piste haetaan palloprisman ja takymetrin avulla. Lähestyessä haluttua arvoa, teline asetetaan vaakasuoraan säätörullien avulla. Lopuksi piste mitataan vielä uudelleen ja varmistetaan haluttu arvo ja piste merkitään lattiaan.